Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2019.

Mitä jos oma koti ei olekaan IN?

Kuva
Kuumimpina sisustustrendeinä näkyy nyt joka puolella luonnonmateriaalit sekä mattamustat yksityiskohdat tuomassa ilmettä sisustukseen.  Suuret ja näyttävät puupinnat ovat IN!  Itse en välitä kodissamme puun väristä tai muista maanläheisistä väreistä. Uskallan väittää, että olen kokeillut kaikkia värimaailmoja kodin sisustuksessa ja kaikkeen muuhun paitsi valkoiseen olen kyllästynyt ennen pitkää. Pitkään havittelin täysin valkoista sisustusta, mutta  jotain siitä puuttui. Musta värimaailma on nyt löytänyt meille takaisin ja olen täysin rakastunut mustiin yksityiskohtiin.  Olemme tekemässä keittiöremonttia. Ihan kokonaan emme keittiötä laita uusiksi.  Ehkä puolet materiaaleista vaihtuu ja saadaan uutta ilmettä keittiöömme.  Olen tilannut netistä kaksi tiskiallasta kotiin ja palauttanut molemmat samana päivänä takaisin. Tilasin kummallakin kerralla valkoisen tiskialtaan, mutta molemmissa altaissa oli pienen pientä siniharmaata pilkkua joka koostui altaan materiaalista. Ku

Katseenvangitsijat

Kuva
Kotimme on stailattu valkoisella ja mustalla ja olen pyrkinyt siihen, että kodin jokainen "nurkka" on stailattu harkiten. Rakastan pieniä yksityiskohtia ja suunnittelen tarkoin, miten huoneen ja kotimme stailaan. Kokonaisuus on tärkein. Pienet yksityiskohdat ovat "katseenvangitsijoita" ja siihen pyrin kun sisustaessani huonetta. Usein stailataan koti kuvia varten erityisellä tavalla, mutta itse haluan, että kodin jokainen nurkka on "aina valmis" kuvausta varten. Poikkeuksena toki on lapsen tavarat, jotka siirrän pois kuvia varten, mutta muuten tavarat ovat aina omilla paikoillaan.  Uusimmat hankintani ovat  Marimekon Tiiliskivi-  tyynynpäälliset Halusin kokeilla, kuinka musta silkkinauha toimii valkoisissa verhoissa. Mielestäni näyttävät todella kivoilta.  Pieni silkkinauhan pala  jäi verhoista yli. Nauha löysi paikkansa  lampun jalasta.   Auringonvalonsäteet  raikastavat ihanasti kodin. 

3 loistavaa keksintöä keittiöön!

Kuva
Lapsi huutaa nälkäänsä, ruoka palaa uuniin kun joudut tekemään monta asiaa yhtä aikaa. Maidot kaatuu pöydälle ja kun yrität pelastaa tilanteen, talouspaperirulla leviää lattialle..  Arki voi olla yhtä kaaosta välillä. Eksyin yhtenä iltana loistavalle nettisivustolle ja päätin tilata kotiimme muutaman esineen..  Enää en voisi luopua niistä,  koska nämä 3 esinettä ovat helpottaneet arkeamme todella paljon.  Mistä siis on kyse?  Silikonista tehty pöytätabletti. Niin paras. Lapsen ruokailun jälkeen tabletti on helppo huuhdella tai pyyhkiä puhtaaksi parissa sekunnissa.  Munakello! Maailman parhaimpia keksintöjä. En ole koskaan aikaisemmin käyttänyt munakelloa, mutta jostain ihmeen syystä tilasin kellon, koska se näytti niin hienolta :) Nyt viikon ajan olen käyttänyt sitä joka kerta, kun olen tehnyt ruokaa. Suosittelen!  Munakello huolehtii, etten polta ruokaa ja pystyn tekemään monta asiaa yhtä aikaa.  Talouspaperiteline. Sellainen meillä

Oletko myymässä asuntoa? 10 vinkkiä nopeuttamaan myyntiä

Kuva
Kesä on täällä ja Etuovi.com täyttyy myytävistä asunnoista. Tarjontaa olisi paljon, mutta mikä mättää kun samat asunnot ovat myynnissä jopa vuosia. Paljon on kiinni asunnon myyntikuvista. Herättävätkö myyntikuvat mielenkiinnon niin, että asuntoa on "pakko" päästä katsomaan. Sinulla on alle minuutti aikaa tehdä vaikutus mahdolliseen ostajaan!! Kun henkilö klikkaa myyntijulkaisusi auki ja katsoo kaikki kuvat, ensivaikutelma muodostuu heti. Se on joko myönteinen tai negatiivinen. Jos ensivaikutelma on myönteinen, melko varmasti hän haluaa tulla katsomaan asuntoa myös paikan päälle. Ensivaikutelman ollessa negatiivinen, henkilö ei edes vaivaudu selaamaan kuvia loppuun saakka. Jos olet itse myymässä asuntoa tai laittamassa asuntoasi myyntiin, varmista että seuraavat kohdat ovat kunnossa. Valmistele asuntosi myyntikuviin näin: 1. Keittiö * Tiskaa tiskit ja siivoa keittiö. Älä jätä yhtään likaista astiaa esille. Tiskir

Ostin jotain mitä "inhoan"

Kuva
  Ihanaa maanantaita   Mielipiteet muuttuu kun löytää jotain mikä on vaan niin kaunista. Tämän hetken trendi kun katselee somesta sisustuskuvia, näkee joka puolella puun eri sävyjä sekä kullanvärisiä yksityiskohtia. Varsinkin kullan värinen hana komeilee useiden tiskialtaiden reunalla.  Päätin jo aikaa sitten, että kullanväriä meille ei koskaan tule eikä varsinkaan mitään  vaaleaa puun sävyä..   Instagramin puolella kirjoittelin, että olin lauantaina menossa sisustus-shoppailu kierrokselle. Ensimmäinen kohteemme oli Ikea ja sieltä jatkettiin matkaa muihin kauppoihin. Tein muutamia ihania löytöjä, mutta sitten ostin jotain mitä luulin, että "inhoan".    Löysin Ikeasta kuvan kastelukannun. Muoto ja värisävyt ovat todella upeat! Kastelukannu on kodissamme ainut (sisustus) esine jossa on puun väriä.  Paikkansa se on löytänyt  keittiön ruokapöydältä :) Toinen ostos joka oli kädessäni kun kävelin kassalle oli kello joka on kullanvärinen! Kun näin kell

Miksi luksus vihastuttaa?

Kuva
Me suomalaiset tunnemme hieman kateutta siitä, jos joku tuttumme viettää luksuselämää ja vielä kehtaa kertoa siitä. Ihokarvat nousevat pystyyn kun sosiaalinen media on täynnä kuvia Chanelin laukuista ja etelän matkoista.   On virhe ajatella, että luksus olisi ainoastaan kalliita autoja, shampanjaa tai design laukkuja.     Luksus on juuri sitä mikä tekee sinun olosi hyväksi arjessa. Mitkä asiat ovat luksusta... Mieti onko jokin näistä sinulle luksusta:   * Auton ilmastointi * 4 päivän työviikko * puhtaat lakanat * oma piha * oma sauna  * ykkösluokan lento * jääpalat juomassa * hiljaisuus * luonto * kampaajalla käynti   Luksus on siis muutakin kuin paljon rahaa ja kalliita esineitä. Voisin jopa sanoa, että on luksusta syntyä suomeen.   Joku voi säästää vuosia rahaa kalliiseen design laukkuun johon ei riitä edes kuukauden palkka, kun taas jollekin toiselle design laukkujen ostaminen ei tuota minkäänlaista taloudellista romahdusta. Kumpi si

Mikä sitten on luksusta?

Kuva
Oletko koskaan miettinyt, mitä luksus on.  Luksus on jotain sellaista, mikä tuottaa meille erityistä iloa ja onnea. Minulle luksusta on kunnollinen ruokapöytä. Kerron miksi.. Tasan 2 vuotta sitten meillä oli ruskea lankkupöytä ja kuusi valkoista (todella korkea selkänojaista) tuolia. Aloin kyllästyä pöytään, koska se oli aivan liian tumma ja tuolit olivat niin korkeat, etten saanut kunnolla katettua pöytää tuolien ylitse.  Ostimme uuden pöydän ja uudet tuolit. Pöytä jonka ostimme oli loistavassa tarjouksessa Askossa. Iloisena kasasimme sen kotona ja onnellisena pöydän valkoisesta väristä luulin että nyt meillä on hyvä pöytä pitkäksi aikaa..  Muutaman kerran syötyämme aloimme huomaamaan, että pöytä on aivan liian kevyt. Aina kun joku leikkasi ruokaa (ihan vain esim. pinaattilättyjä), koko pöytä heilui ja jokaisen juoma läikkyi yli! Todella rasittavaa. Siitä tulikin meillä jo vitsi, kun minä tai puolisoni leikkasimme ruokaa, toinen nosti siksi aikaa

Asia jonka hallitsen

Kuva
  Ihanaa keskiviikkoa. Viime päivinä mielessäni on ollut jatkuva kiire. Lounasaikaan havahdun siihen, etten ole ehtinyt syödä aamiaista. Aamut menevät vauhdilla ja töiden jälkeen sama vauhti jatkuu, ellei jopa hiukan kiihdy entisestään.   Sellaista se kai on kaikilla lapsiperheillä, kun koko perhe tekee aamulla lähtöä ja äiti on se,  joka ottaa aamiaisen töihin mukaan.   Vaikka kuinka koitan aikatauluttaa aamuja ja muuta päivän ohjelmaa, silti kiire yllättää lähes päivittäin. Kiireisen päivän jälkeen kun lapsi on nukahtanut ja mies puuhailee omia juttujaan, istahdan sohvalle ja otan kameran käteen. Alan kuvailemaan kodin pieniä yksityiskohtia. Kodin siisteys on asia minkä hallitsen ja se rentouttaa minua. Onko siellä ruudun takana muita, jotka pysähtyvät vasta iltaisin kiireisen päivän jälkeen?

Leiki rohkeasti väreillä

Kuva
Tervehdys Vaikka kodissamme on paljon valkoisia pintoja, löytyy sieltä myös useita värejä.  Rohkaisen sinua kokeilemaan erilaisia värejä kotisi sisustamisessa.  Väriä ei tarvitse (eikä saakaan) olla liikaa, vaan pieniä yksityiskohtia, jotka luovat kontrastia ja kiinnittivät huomion kun astut huoneeseen.   Erilaisia viherkasveja ja kukkia  Aurinko osuu ihanasti jukkapalmun lehtiin Myös kattauksissa on kiva yhdistellä kirkkaita värejä yksiväristen astioiden kanssa.  Pirteän värinen kahvimuki takaa hyvät kahvit ;)  Uskallatko itse käyttää värejä kotisi sisustamisessa?